torstai 11. kesäkuuta 2015

12.6 - syntyjä syviä



Pidempään on pitänyt palata blogin pariin useammastakin eri syystä, mutta kun on ollut niin paljon sanottavaa, niin kirjoittamisen aloittamiselle ei ole hektisessä työvaiheessa ole ollut aikaa.

Siitä lähtien, kun aloitin media-alalla projektipäällikkönä, niin aika on käytännössä riittänyt vain työlle ja urheilulle. Loppuaika on mennyt syödessä ja lötkötellessä. Tosin ilman urheilua olisi stressi voinut viedä mennessään.

Itse Pallaksen ultran kanssa olen vähän vaa'ankielellä juuri nyt. Toukokuussa otettu riski kahdesta puolimaratonista 48 tunnin sisään ei jälkikäteen kannattanut. Tilanne johti ylirasitustilaan, sairastumiseen ja sen jälkeiseen polkemiseen paikallaan sen suhteen, että en oikein ole uskaltanut ottaa tehoja ulos itsestäni juoksutreenin muodossa. 

Viimeisen kuukauden noiden kahden kisan jälkeen treeni on ollut lähinnä ylläpitävällä tasolla, kun sen olisi pitänyt olla nousujohteista koko ajan ohjelman mukaan. Muuta futismatsi, paljon pyöräilyä, useita kertoja salilla ja muutama lenkki. Nyt olisi pikkuhiljaa pakko saada homma uudestaan käyntiin, jotta on mitään mahkuja päästä Pallaksen kisan viivalle. Oikeastaan kuukausi aikaa vääntää jotain tulosta.

Ongelma on nyt vaan se, että kun on kuukauden polkenut paikallaan ylirasitustilan jälkeen, niin miten paljon sitä uskaltaa tehdä, ettei polta itseään loppuun, mutta tekee tarpeeksi, että siitä kisasta voi päästä maaliin??! Ja missä vaiheessa sitä pitää tajuta realiteetit ja nostaa valkoinen lippu? Vielä en sitä halua tehdä, mutta valehtelisin jos väittäisin, että edellisen kuukauden aika a se ei olisi käynyt mielessä.

Tiedän, että seuraavan kuukauden aikana asioiden pitää mennä nappiin ja yhtenä uuten askeleena kohti ehjempää treenikautta otan haasteena kolmen viikon joogapätkän, jossa käyn pyörällä vähintään kolme-neljä kertaa viikossa Espoossa Evolationin Hot Yogassa, jota pitää Espanjalainen Ana Lopez. Ana on pitänyt myös joogatunteja Atletico Madridin joukkueelle reilu vuosi sitten mestaruuskaudella, joten jos Diego Costa vääntää itseään pyyhkeellä ilman paitaa, niin kyllä mäkin aion.

Toivotaan, että jooga tuo jotain uutta puhtia tekemiseen tuunatun uuden, terveellisemmän ruokavalion lisäksi. 

Pidän ihmisiä nyt ajan tasalla ja katsotaan, että riittääkö rahkeet tän nuorallatanssimisen kanssa. Pitäkää peukut pystyssä ja mieluusti kuulisin miten tää viimenen kuukausi kannattais rakentaa.

Yv. Antti W

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

12.4 - Paluu telakalta


Poskiontelotulehdus takana ja paluu harjoittelurutiinien kimppuun. Se on ollut tämän viikon teema. Viikon sisään 4 lenkkiä ja yksi sali. Maanantaina Timon kanssa reilu kymppi Nuuksiossa ensimmäisenä päivänä kun oli jotenkin terve fiilis. Tiistaina perus salipäivä. Keskiviikkona Kristianin kanssa reilu tunnin lenkki Töölönlahdella kohtuuvauhdilla. Torstaina kovempivauhtinen vajaan tunnin lenkki Sandran ja Juliuksen kanssa e-Helsingissä ja Skattan ympäri. Perjantai meni edustamassa tuulipuistossa Salossa ja Kristianin synttäreillä uiden ja saunoen koko illan. Lauantaina jäi treenit tekemättä kun oli kipeä olo. Sit vielä sunnuntaina n. 20 km lenkki Meikun seudulla ja Keskuspuistossa.

Yleisfiilis on ihan ok. Harmitti vaan, kun eilinen mäkitreeni jäi väliin surkean olon takia. Hyvä silti, että se olo ei jatkunut tälle päivälle. Parin viikon treenitauko ei ole ollut henkisesti ollut hauskin mahdollinen kun tuntuu, että kotona makoilu ja pääsiäisen syöminen on vienyt parhaat tehot juoksusta ja tuplatakapakki on painanut mäissä. Tosin pakotettu tauko saattoi tulla ihan hyvään saumaan, hyvissä ajoin ennen toukokuun alun tuplapuolimaratoneja ja jaksottamaan treenirypistystä ennen pienen lepohetken.

Sen huomaa, että joka päivä treenatessa sosiaalinen puoli kärsii vähän, kun töisen lisäksi aikaa kavereille ei ole ollut, mutta nyt pääsi juttelemaan ihmisten kanssa ja virkistämään kaveriyhteyksiä. Sen lisäksi tuli katseltua leffoja ja luettua kaikenlaista.

Nyt sitä kuitenkin on kiva ottaa juoksussa kaikki irti omasta ohjelmasta ja paahtaa menemään pidempiä ja pidempiä lenkkejä.

Ensi viikolle voisikin tehdä eventit keskiviikon, lauantain ja sunnuntain lenkeille. On kiva saada uutta juoksuseuraa, joten menkää Helsinki Trailblazersin sivuille jos haluatte mukaan treenaamaan. Ajatuksena olisi vetää keskiviikkoisin Eläintarhan kentällä intervallitreeniä, joskus torstaisin kevyttä lenkkiä keskustassa, lauantaisin mäkitreeniä Tähtitorninmäellä tai Malminkartanolla ja sunnuntaisin pitkää lenkkiä Keskuspuistossa.

Nyt kun on ollut hankalaa löytää pitkille lenkeille juoksuseuraa, niin on tullut kuunneltua podcasteja juostessa. 2 tunnin aikana saa kuunneltua kaksi pidempää jaksoa esimerkiksi Knowledge For Menia tai Ben Greenfieldin ohjelmia. Paljon kivempi juosta ja saada tietoa samalla, kuin ärsyyntyä musiikista. Voisin miettiä e-kirjoja myös lenkeille jatkossa.

Onko kellään suosituksia e-kirjojen suhteen? Jotain sivistävää ja kehittävää mieluusti.

Päivän biisi olkoon Raveonettesia. Raveonettes on kova.

torstai 26. maaliskuuta 2015

29.3.2015 - katupöly pöllyttää juoksijaa + roskaruokavapaa Huhtikuu

__________________________ Nenäkannu


Sellaiset 7 viikkoa pystyi pitämään yllä tuota 6-8 kertaa viikossa treenitahtia. Ihan hyvä suoritus omasta mielestä, varsinkin kun pakollinen lepo ei johdu lihaksista tai nivelistä vaan tästä hemmetin katupölystä. Kävin tänään näyttämässä itseäni Diacorissa ja siellä todettiin, että yliherkkien limakalvojen takia nyt on poskiontelot tulehtuneet ja edessä parin viikon kuuri antibiootteja, antihistamiineja, nenäsuihkeita, duactia, nenäkannua ja kaikkea muuta kivaa. Pakko sanoa, että tuo nenäkannu on oman olon kannalta merkittävin helpottaja, mitä on tullut koskaan kokeiltua. Kädenläpöistä vettä ja merisuolaa toisesta sieraimesta sisään ja onkaloiden läpi toisesta sieraimesta ja suusta sama vesi ulos. Ikinä ei oo päivän aikana lähtenyt näin paljon kuonaa pois pään sisältä. Ei muuten ollu maksettu mainos, kuten ei oo mun tekstissä mikään muukaan. Oli vaan sen verran hieno fiilis, kun ekaa kertaa 28 vuoteen löytyy joku helpotus mun keväisiin tuskiin.

Tässä on nyt maanantaista asti tullut palauteltua edellisestä viikosta. Viime lauantaina vetäisin noin 30+ kilsaa kotoa pyörällä Malminkartanonhuipulle ja takaisin. Siinä välissä vetäsin sen 7 kertaa ylös-alas. Sunnuntaina juosten n. 20+ km ja futsalmatsi siihen päälle. Kummankin aikana taisin saada jonkin verran kylmää tän viheliään takatalven takia. Se + tää hemmetin katupöly sai vastustuskyvyn kyykkyyn. Toisekseen tuo pyöräily Malminkartanonhuipulle ei ollut ihan parasta lämmittelyä juoksua varten. En varmaankaan löytänyt sopivaa vastusta kovan vastatuulen takia, joka myös samalla vähensi verenkiertoa pohkeissa ja reisisssä. Pitää koittaa tuota pyöräilyä mäkitreenin alku -ja loppuveryttelynä joskus tyynemmällä ja lämpimämmällä säällä ja katsoa toimiiko se yhtään paremmin. Jostain syystä viikon kaikki treenit tuli tehtyä ilman sykemittaria. Ei suunnitellusti, vaan ihan huolimattomuuttaan. Se harmittaa, kun yrittää dokumentoida tuota omaa tekemistä tulevia tekemisiä varten.

Yksi asia, jonka aion korjata huhtikuun aikana on ruokavalio. Nyt on tullut taas syötyä miten sattuu kuukauden, kun sekä itsellä, että puolisolla on ollut kiireitä ja kotona on sairastettu jonkin verran. Ajattelin ostaa taudista virvottuani Hakaniemen etnisistä kaupoista isot säkit linssejä, papuja ja muuta ja laittaa kunnon maisteisia patoja, joista riittää useammaksi päiväksi. Sinne vähän kanaa sekaan ja kookosmaitoa, niin saa kehon tarvitsemia rakennusaineita. Ajattelin pitää huhtikuun kuukautena, milloin en syö paskaruokaa (karkit, pizzat, hampparit, sipsit jne.). Jos kirjoitan sen ylös, niin se on helpompi toteuttaa. Monien mielestä paino on 30% liikuntaa ja 70% ravintoa. Tosin ihan tuohon en usko jos liikunta on treeniä ultraa varten. Tosin mun paino ei oo kummemmin liikkunut mihinkään suuntaan ja oon syöny kuin hevonen ihan vääriä juttuja, joten on sille ruokavaliolle jotain tehtävä.

Lataan huhtikuuksi Fat Secret-appin ja harjoittelen kurinalaisuutta. Se on jotain, mitä tällainen puolivallaton amatöörikuntoilija ei ole oppinut kummemmin vuosien treenien saatossa. Tähän on silti tullut muutos jo siinäkin suhteessa, että pitäydyn terveenä melko kurinalaisesti viikko-ohjelmissa, enkä skippaile tai vaihtele treenejä fiiliksen mukaan. Se on jo iso muutos entiseen surffailuun treenien suhteen. Saa nähdä miten treeniohjelmassa pysyminen onnistuu, kun pääsen takaisin jaloilleni? Diacorin lääkäri sanoi, että kun on kyseessä allergasta johtuva infektio, niin juoksutreenin pitäisi onnistua jo ensi viikon puolella, kun lima on hävinnyt poskionteloista ja olo on parempi.

Ajattelin nyt ottaa mahdollisimman paljon iloa irti siitä, ettei ole kiire minnekään ja katson Popcorn Timesta vähän missattuja leffoja ja luen noita ultrajuoksukirjoja, jotka on jäänyt vähän pölyttymään pöydälle. Sitä ennen pitää huomenna saada sairaspedistä työprojekti maaliin huomenna ja sitten alkaa hieman pidempi stressitön jakso. Tuskin maltan odottaa.

Juostessa kuuntelen nykyään harvemmin enää mitään musiikkia, koska sitä on tullut tehtyä niin paljon ja sitä biisiä kun ei voi loputtomiin juostessa vaihtaa, joten olen vaihtanut kuuntelun joko keskusteluksi toisten kanssa, luonnon kuunteluksi tai podcasteihin. Omat lempicastit on tottakai Football Weekly kaksi kertaa viikoss, joka on jalkapallon johtava makasiiniohjelma. Sen lisäksi kuuntelen Ben Greefield Fitnessia, joka on urheilu/biohakkeri-makasiiniohjelma, jossa nostetaan esille kaikkia överikeinoja, joilla voi parantaa elämänlaatua ja suorituskykyä. Kolmas kuunneltava podcast on Knowledge for Men, se on tuollainen inspiraatiomainen ohjelma, jossa käydään monta rags to riches-tarinaa läpi itse niiden ihmisten kanssa. Suosittelen kyllä näitä kaikkia.

Osanotot vielä Sami Mansikan läheisille. Olen itse unelmoinut noista vuoriseikkailuista ihan lapsesta asti ja on ihailtavaa, että hän teki vuorista oman ammatin. Hattu kouraan.

Tänään päivän biisinä olkoon tää. Hieno ysärijumputus.



Toinen biisi olkoon Stone Rosesilta.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

15.3 ...olipa kerran täydellinen pitkis.


Monesti näkee ihmisten blogeissa ripityksiä erilaisista vammoista ja surkeista olosuhteista, mutta nyt ajattelin toimia toisin. Tänään lenkki Kristianin kanssa oli parasta mahdollista treeniä! Ehkä sitä raataa surkeissa oloissa pitkin talvea, jotta sitten kun olosuhteet on täydelliset, se alkel kulkee olosuhteiden suomalla tavalla.

Erinäisten säätämisten jälkeen lenkki siirtyikin tänään puolenpäivän tienoilta kolmen maihin, joka ei yllättäen tarkoittanutkaan, että aurinko olisi ehtinyt laskemaan. Vetäisin nopean alkupätkän Hakaniemeen, josta koukkasin hakemaan Kristianin mukaan. Siitä vedettiin Hakaniemen rantaa (kukaan ei halunnut tai tarjonnut salmiakkia). Siellä ihmiset veteli tuoppeja ihan peilityynellä Birgitan terassilla. Kevät on tosiaan täällä. Rannan jälkeen vetäistiin raiteiden yli stadikan ohi ensimmäisille kallioille. Niille, joissa teinit aina kännää isojen stadionkeikkojen aikaan ja koittaa kurkkia sisään.

Nopeasti tuli huomattua, että kalliot on kuivat ja auringon lämpö säteilee niistä ja lämmittää sopivasti. Tästä intoutuneena alettiin ottaa enemmän kontaktia kallioihin Nordenskiöldintien toisella puolella ratsastuskentän jälkeen. Sieltä suoraan nakukallioille ja siitä eteenpäin paahtaen niin lujaa kuin keuhkoista päästiin poukkoillen puolelta toiselle etsien vaikeinta reittiä eteenpäin. Aina välillä päädyttiin hiekkateille, jossa otettiin iisisti hetken ja etsittiin uusi kallioinen reitti, jossa pääsi paahtamaan täysillä.

Koko homma sinänsä ei varmasti täyttänyt perinteisen pitkiksen ominaisvaatimuksia, mutta mitä sitten? Kilometrejä tuli ihan kohtuullisesti, mulle 15-20. En päässyt katsomaan kun en ollutkaan laittanut Suunto Ambittia päälle, mutta ihan sama. Joskus pitää vaan mennä just niin kuin fiilis heittelee, varsinkin kun se tarkoitti täysiä kaikki mäet kilpaa toista vastaan ja vähän iisimmin tasaisilla siirtymäpätkillä.

Välissä tuli otettua muutama 40 metrin spurttikisa loivaan ylämäkeen ja vakuutuin taas siitä, että mun lihakset taitaa lämmetä vasta n. 10 kilometrin jälkeen, sillä vedot menivät loistavasti ja sellainen sisäinen käsijarru oli tiessään. Sain polvet nousemaan juostessa ja kuovin omaan tasoon nähden ihan hyvin voimaa hiekkatiestä. Dieselmies pitäis varmaan olla blogin uusi nimi joskus sen jälkeen kun mahdollisesti Pallaksen kisa on suoritettu. Sen verran kun oon hidas lämpeämään.

Sellaisen viiden kilometrin häröilyn jälkeen vedeltiin sitten stadikan viertä takaisin töölönlahdelle ja vedettiin suunnilleen täysiä se Töölönlahden mäki raidesillalle. Tuossa pätkässä erityisen hyvältä tuntui, että sain siinä viimesellä jyrkällä pätkällä ennen siltaa jonkun ihmevaihteeb päälle ja kiskoin aika kovaa ylös, Kristianin ohi. Viimeinen huipentuma hyvälle lenkille, uusi vaihde, joka on varmaan perua viimeisen kahden viikon neljälle tunnille spinningiä tai jotain..

Tuosta sitten vielä viimeiset n. 4 kilsaa kotiin, pitkä suihku, kanacurrya ja vähän roskaruokaa + Football Manageria. Huomenna mä olen varma, että työviikko alkaa ihan hemmetin energisenä. Oon pidempään miettinyt, että miten mä olen jaksanut arkea ilman näitä voimaannuttavia treenijaksoja. Saan ihan mielettömästi uutta virtaa näistä ja ainoo miinuspuoli tuntuu olevan vähemmän aikaa surkeiden tv-sarjojen parissa + että mun varpaankynnet on aika hemmetin karun näköiset.

Päivän biisinä Santanan Oye Como Va, joka soi Chef-elokuvan loppubiisinä. Kannattaa katsoa se leffa. Yllättävän hyvä feelgood-movie.

tiistai 10. maaliskuuta 2015

10.3.2015 - kaloreita karistamassa



Viikko treeniä taas takana.

Ma - sali, Alexiumilla ensin 20 minuuttia koko ajan 8 km/h sillä twistillä, että kymmenen minuutin kohdalla 3% kallistus, 13 minuutin kohdalla 5% kallistus, 15 minuutin kohdalla 7% ja 18 minuutin kohdalla 10% kallistus. Tämän jälkeen 4x4 sarjoja melko maksimeilla penkkiä, hauiskääntöä käyrätangolla, vinopenkkiä ja taljalla hauiskääntöä. Näiden jälkeen 4x50 linkkuveitsiä.

Ti - sali. 4x4 voimasarjoja mavessa, pari eri ylätaljaa ojentajille, alatalja ja ylätalja siiville. Näiden jälkeen vielä ajan kanssa erilaisia core-liikkeitä.

Ke - lepoa.

To - intensiivinen spinning. 4 kertaa maksimisykkeillä. Harjoituksen maksimisyke 179, jota en siis vieläkään ole saanut rikottua. Tunnin aikana tuli kulutettua 1300 kaloria.

Pe - lepoa

La - spinning maraton. Kaksi tuntia todella kovaa raastoa. Eka tunti käytiin tasoilla 3, 4 & 5. Sen jälkeen toisella tunnilla 5 kertaa 4-tasolla. Musapuoli oli hienosti kasaria ja ysäriä. Monta eurohumppahittiä hymyilytti kahden tunnin rääkin aikana. Maksimisyke 177 ja kaloreita paloi 2400. Treenin jälkeen pho-keitto ja raakapatukkaa lounaaksi ja käynti GoExpossa, jossa kävin katselemassa eri lajien edustajia. Jalkapallokin sai väsyneistä jaloista huolimatta kyytiä. 102 km/h tais olla paras tulos. Näin Peltsinkin messuilla, vetämässä kuulemma saman Bodom Trail & HCM-setin. En oo ainakaan yksin ton hulluuden kanssa siis.

Su - 20 km lenkkiä ja futsal päälle. Vetäisin siis Punavuoresta Hietsuun, rantaa pitkin Meilahden iso mäki täysillä, pyörin tunnin Keskuspuistossa ja siitä Töölönlahden isoa mäkeä täysiä radan yli Hakikseen, jossa matsi ja sieltä juosten kotiin. Matsi voitettiin 5-1 sarjataulukossa meidän yläpuolella pyörivää joukkuetta vastaan.

Ma - Sali. Kampin Elixialla aivan liian kova tungos. Penkki oli aivan tukossa, joten vedettiin Samin kanssa epäideaalisti hauiskääntö, vinopenkki, taljahauis, penkki + 3x50 linkkuveistä.

Ti - sali, ekaa kertaa kollega Veetin kanssa salilla treeni yhdessä. Hänellä on tausta jääkiekon puolelta, tosin tää treeni ei tainnut olla lähtöisin sieltä. Ensin 2x20 vatsapenkissä levytangon nostoja, sitten 2x20 levypainon pyöritystä pään ympäri ja 2x20 melomisliikettä vatsapenkissä levytangon kanssa. Hyvää vahvistavaa rääkkiä uusille vatsalihaksille, jotka on välillä jääneet treenaamatta. Tämän jälkeen eri selkä ja hauisliikkeitä, jotka olivat lähellä omia treenejä, muttei aivan samoja.

Varsinkin vatsojen suhteen uudet ideat syvien vatsalihasten vahvistamiseksi olivat piristäviä. Ja vaativampien liikkeiden onnistuminen nostaa itseluottamusta.

Olen myös kirjannut vähän väliä hajapäivin omaa ruokapöiväkirjaa. Ihan ei vielä oma järjestelmällisyys ole sillä tasolla, että joka päivä muistaisi. Sain töistä neuvon ladata Fat Secret-appi puhelimelle, joka laskee syömisellw kalorit ja jakaa ruoan eri ravintoaineisiin jne. Pelkään, että jos alan käyttämään sitä, menee homma helposti liian hifistelyn tasolle. Ehkä sen pitääkin lähempänä kevään juoksuja.

Nyt suihkuun ja nukkumaan. Katsotaan malttaako sitä huomenna levätä...

Ainiin, päivän biisi olkoon vaikka J. Cole, uuden työpaikan tuoma uus diggailunkohde. Videokin on tosi makee, kannattaa tutustua.



tiistai 3. maaliskuuta 2015

2.3 - kohti suunnitelmallisempaa treeniä


Helmikuu meni treenaten n. 6-8 kertaa viikossa. Ma+Ti salilla, Ke lenkki tai lepoa, To spinning, Pe lenkki tai sali, La sali, mäkitreeni ja sauna ja sunnuntaina pitkä lenkki, futsalia tai molemmat.

Eilen avasin vihdoinki Map Map Fitnessin, joka on ollut puhelimella jo pidemmän aikaa. Löin sinne 50k ultran tavoitteeksi 25.7. Sen jälkeen näpyttelin pitkät lenkit sunnuntaille ja 3 lenkkiä viikossa. Tämän jälkeen ohjelma loi 2 eurolla ohjelman ja löi sen suoraan puhelimen kalenteriin. Nyt se antaa mulle hälyytyksen aamukasilta ja kertoo mitä pitää tehdä minäkin päivänä.

Itse 20 viikon ohjelma alkaa hieman liian kevyenä tämän hetken tasoon nähden, joten aion uhmata ohjelmaa vetämällä muutaman lyhyemmän pitkän lenkin pidempänä alkuun. Ohjelman mukaan pisimmät lenkit tulemaan olemaan 3 tunnin pituisia, joissa on maksimissaan 50 maratonvauhtista juoksua. Mielenkiintoisimpia lenkkejä tulee olemaan keskiviikkojen pace-lenkit. Parhaimmillaan 8 x 2 min. 10 kisavauhdilla Eläintarhan kentällä kuulostaa jo nyt herkulliselta tavalta puristaa mehut ulos.

Odotan innolla, että todellinen puristaminen alkaa. Tuntuu hyvältä, että koko homma on paketoitu 20 viikon kokonaisuudeksi, jonka väliin mahtuu yksi pätkä, jonka aikana 2 vuorokauden aikana vedän 2 puolimaratonia. Molemmat iisisti vedettynä ja vain ajatellen Pallaksen kisaa.

Osan torstaiden 45-75 min iiseistä lenkeistä ajattelin korvata fiiliksen mukaan pyörälenkeillä tai spinningillä. Ainakin viime vuonna pyöräilyn kautta löytyi jalkoihin uutta potkua liikeratoihin tiukoissa paikoissa ja haluan tuota potkua tänäkin vuonna. Miksi vaihtaa hyvää uuteen ja huonompaan? Pyrin silti pitämään juoksukerrat viikossa minimissään kolmessa, poikkeustilassa kahdessa, mutta vain ehkä tupla puolimarojen jälkeen.

Joka tapauksessa, nyt kaikki on lyöty suunnitelmallisemmin pakettiin ja etsin jatkossakin lenkkiseuraa keskiviikon tempojuoksuille ja intervalleihin, torstain iiseille tunnin lenkeille, lauantain mäki-jaspessutreeneihin sekä sunnuntai pitkille lenkeille.

Lenkkiseura, liittykää Helsinki Trailblazersiin facebookissa tai laittakaa mulle mailia osoitteeseen walker.antti@gmail.com

Päivän biisi olkoon jälleen kerran yksi kasarihelmi.

tiistai 27. tammikuuta 2015

27.1.2015 - takaiskuja




Kokeilin viime viikolla vetää tulevan treeniviikon kokonaisuudessaan läpi. Tarkoituksena oli koittaa miten kroppa kertää kovimpien viikkojen rasituksia, mutta homma meni aika lailla reisille. ma-to meni vielä ihan ok-tasoilla. Keskiviikon lenkin jälkeen olin toki aika hajalla, kun se oli aika paljon enemmän, kuin olin suunnitellut. Sitten tuli torstai - hemmetin uudenvuodenlupaajat olivat täyttäneet mun vakispinnin ja koko koe meni sitä kautta pilalle, koska halusin spesifisti testata miten se ja muut treenit toimivat yhdessä. Vedin sitten sen sijaan kevyen lenkin torstaina ja samoiten vajaan kympin lenkin perjantaina.

Lauantaina tulikin sitten toinen takaisku. Kympin kisa Keravan keinukalliolla piti olla pieni tempojuoksu, jolla saisi nostettua sykkeitä ylös reilun tunnin ja katsottua miten kunto on kehittynyt suhteessa muihin. Kisan puolivälissä huomasin, että vetelen tasaisella, melko helpohkossa vauhdissa 95% sykkeillä ja rintaa pistää, eli alkaa olla ylikunnon oireita päällä. No ei siinä mitään, kisa loppuun ja huono aikahan siinä tuli. Miesten sarjan 3. huonoin ja kokonaisuudessa siinä puolivälin paikkeilla. Toki taakse jäi joitain, jotka ovat aiemmin olleet nopeampia, mutta ihan tätä en uskonut itsestäni aika kovan treenijakson jälkeen. En ole siellä, mihin olisin kuvitellut itseni tässä vaiheessa.

Kisan jälkeen olin ihan hajalla pari päivää ja mistään ei oikein tullut mitään. Eilen maanantaina käväisin salilla ja oli aika vahva olo, jonka fiiliksiin tuudittauduin liian vahvasti ja onnistuin varmaankin 120 kilon maastavetoja vedellessä hajoittamaan selänkin kaiken muun sekoilun lisäksi. Nyt tässä venailen, että pääsisi käymään Mehiläisessä hakemassa vähän relaxanttia naamaan.

Urheilu on ylä- ja alamäkiä täynnnä ja odottelen, että tämä heikompi jakso on takanapäin, levot lusittu ja treenitahti taas päällä, jotta tätä voi hymyillen lukea, mutta just nyt tuntuu vähän pahalta.

Jos tässä ottaisi nyt iisisti ainakin lauantaihin asti, kävisi Pirkkolassa Tom Fogelholmin ruokaluennolla ja mahdollisesti Sipoonkorvessa sunnuntaina juoksemassa jos olo on parempi ja rakentais parempaa kuntoa ens viikoilla. Nyt pitää katsoa mitä lääkäri sanoo.

Päivän biisi olkoon Manicsia. Tuli jotenkin tää mieleen ihan sattumalta tänään.