sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

12.4 - Paluu telakalta


Poskiontelotulehdus takana ja paluu harjoittelurutiinien kimppuun. Se on ollut tämän viikon teema. Viikon sisään 4 lenkkiä ja yksi sali. Maanantaina Timon kanssa reilu kymppi Nuuksiossa ensimmäisenä päivänä kun oli jotenkin terve fiilis. Tiistaina perus salipäivä. Keskiviikkona Kristianin kanssa reilu tunnin lenkki Töölönlahdella kohtuuvauhdilla. Torstaina kovempivauhtinen vajaan tunnin lenkki Sandran ja Juliuksen kanssa e-Helsingissä ja Skattan ympäri. Perjantai meni edustamassa tuulipuistossa Salossa ja Kristianin synttäreillä uiden ja saunoen koko illan. Lauantaina jäi treenit tekemättä kun oli kipeä olo. Sit vielä sunnuntaina n. 20 km lenkki Meikun seudulla ja Keskuspuistossa.

Yleisfiilis on ihan ok. Harmitti vaan, kun eilinen mäkitreeni jäi väliin surkean olon takia. Hyvä silti, että se olo ei jatkunut tälle päivälle. Parin viikon treenitauko ei ole ollut henkisesti ollut hauskin mahdollinen kun tuntuu, että kotona makoilu ja pääsiäisen syöminen on vienyt parhaat tehot juoksusta ja tuplatakapakki on painanut mäissä. Tosin pakotettu tauko saattoi tulla ihan hyvään saumaan, hyvissä ajoin ennen toukokuun alun tuplapuolimaratoneja ja jaksottamaan treenirypistystä ennen pienen lepohetken.

Sen huomaa, että joka päivä treenatessa sosiaalinen puoli kärsii vähän, kun töisen lisäksi aikaa kavereille ei ole ollut, mutta nyt pääsi juttelemaan ihmisten kanssa ja virkistämään kaveriyhteyksiä. Sen lisäksi tuli katseltua leffoja ja luettua kaikenlaista.

Nyt sitä kuitenkin on kiva ottaa juoksussa kaikki irti omasta ohjelmasta ja paahtaa menemään pidempiä ja pidempiä lenkkejä.

Ensi viikolle voisikin tehdä eventit keskiviikon, lauantain ja sunnuntain lenkeille. On kiva saada uutta juoksuseuraa, joten menkää Helsinki Trailblazersin sivuille jos haluatte mukaan treenaamaan. Ajatuksena olisi vetää keskiviikkoisin Eläintarhan kentällä intervallitreeniä, joskus torstaisin kevyttä lenkkiä keskustassa, lauantaisin mäkitreeniä Tähtitorninmäellä tai Malminkartanolla ja sunnuntaisin pitkää lenkkiä Keskuspuistossa.

Nyt kun on ollut hankalaa löytää pitkille lenkeille juoksuseuraa, niin on tullut kuunneltua podcasteja juostessa. 2 tunnin aikana saa kuunneltua kaksi pidempää jaksoa esimerkiksi Knowledge For Menia tai Ben Greenfieldin ohjelmia. Paljon kivempi juosta ja saada tietoa samalla, kuin ärsyyntyä musiikista. Voisin miettiä e-kirjoja myös lenkeille jatkossa.

Onko kellään suosituksia e-kirjojen suhteen? Jotain sivistävää ja kehittävää mieluusti.

Päivän biisi olkoon Raveonettesia. Raveonettes on kova.