15.3 ...olipa kerran täydellinen pitkis.

Monesti näkee ihmisten blogeissa ripityksiä erilaisista vammoista ja surkeista olosuhteista, mutta nyt ajattelin toimia toisin. Tänään lenkki Kristianin kanssa oli parasta mahdollista treeniä! Ehkä sitä raataa surkeissa oloissa pitkin talvea, jotta sitten kun olosuhteet on täydelliset, se alkel kulkee olosuhteiden suomalla tavalla.

Erinäisten säätämisten jälkeen lenkki siirtyikin tänään puolenpäivän tienoilta kolmen maihin, joka ei yllättäen tarkoittanutkaan, että aurinko olisi ehtinyt laskemaan. Vetäisin nopean alkupätkän Hakaniemeen, josta koukkasin hakemaan Kristianin mukaan. Siitä vedettiin Hakaniemen rantaa (kukaan ei halunnut tai tarjonnut salmiakkia). Siellä ihmiset veteli tuoppeja ihan peilityynellä Birgitan terassilla. Kevät on tosiaan täällä. Rannan jälkeen vetäistiin raiteiden yli stadikan ohi ensimmäisille kallioille. Niille, joissa teinit aina kännää isojen stadionkeikkojen aikaan ja koittaa kurkkia sisään.

Nopeasti tuli huomattua, että kalliot on kuivat ja auringon lämpö säteilee niistä ja lämmittää sopivasti. Tästä intoutuneena alettiin ottaa enemmän kontaktia kallioihin Nordenskiöldintien toisella puolella ratsastuskentän jälkeen. Sieltä suoraan nakukallioille ja siitä eteenpäin paahtaen niin lujaa kuin keuhkoista päästiin poukkoillen puolelta toiselle etsien vaikeinta reittiä eteenpäin. Aina välillä päädyttiin hiekkateille, jossa otettiin iisisti hetken ja etsittiin uusi kallioinen reitti, jossa pääsi paahtamaan täysillä.

Koko homma sinänsä ei varmasti täyttänyt perinteisen pitkiksen ominaisvaatimuksia, mutta mitä sitten? Kilometrejä tuli ihan kohtuullisesti, mulle 15-20. En päässyt katsomaan kun en ollutkaan laittanut Suunto Ambittia päälle, mutta ihan sama. Joskus pitää vaan mennä just niin kuin fiilis heittelee, varsinkin kun se tarkoitti täysiä kaikki mäet kilpaa toista vastaan ja vähän iisimmin tasaisilla siirtymäpätkillä.

Välissä tuli otettua muutama 40 metrin spurttikisa loivaan ylämäkeen ja vakuutuin taas siitä, että mun lihakset taitaa lämmetä vasta n. 10 kilometrin jälkeen, sillä vedot menivät loistavasti ja sellainen sisäinen käsijarru oli tiessään. Sain polvet nousemaan juostessa ja kuovin omaan tasoon nähden ihan hyvin voimaa hiekkatiestä. Dieselmies pitäis varmaan olla blogin uusi nimi joskus sen jälkeen kun mahdollisesti Pallaksen kisa on suoritettu. Sen verran kun oon hidas lämpeämään.

Sellaisen viiden kilometrin häröilyn jälkeen vedeltiin sitten stadikan viertä takaisin töölönlahdelle ja vedettiin suunnilleen täysiä se Töölönlahden mäki raidesillalle. Tuossa pätkässä erityisen hyvältä tuntui, että sain siinä viimesellä jyrkällä pätkällä ennen siltaa jonkun ihmevaihteeb päälle ja kiskoin aika kovaa ylös, Kristianin ohi. Viimeinen huipentuma hyvälle lenkille, uusi vaihde, joka on varmaan perua viimeisen kahden viikon neljälle tunnille spinningiä tai jotain..

Tuosta sitten vielä viimeiset n. 4 kilsaa kotiin, pitkä suihku, kanacurrya ja vähän roskaruokaa + Football Manageria. Huomenna mä olen varma, että työviikko alkaa ihan hemmetin energisenä. Oon pidempään miettinyt, että miten mä olen jaksanut arkea ilman näitä voimaannuttavia treenijaksoja. Saan ihan mielettömästi uutta virtaa näistä ja ainoo miinuspuoli tuntuu olevan vähemmän aikaa surkeiden tv-sarjojen parissa + että mun varpaankynnet on aika hemmetin karun näköiset.

Päivän biisinä Santanan Oye Como Va, joka soi Chef-elokuvan loppubiisinä. Kannattaa katsoa se leffa. Yllättävän hyvä feelgood-movie.

Päivät 8 & 9 - puhetta harjoitusmäärien nostosta ja ravinnosta.

Monille joululoma tarkoittaa possunärästystä ja pötköttelyä maha täynnä suklaata. Se on hieno tapa viettää tätä juhlaa, tuttu minullekin, mutta tänä jouluna ajattelin 2,5 viikon loman aikana kickstartata oman treeniprojektini Pallasta varten ja urheilla mahdollisimman paljon ja ottaa selvää miten tehdä se seuraavan kuuden kuukauden aikana. Omanlainen treenileiri, mutta Helsingissä.

Treenimäärien lisääminen ja ravinto kulkevät käsi kädessä. Peruskuntoilija, joka treenaa 1-3 kertaa viikossa pärjää ihan varmasti kotiruoalla pitkälle. Kunhan ei vedä joka päivä pizzaa kebua naamaansa, jolloin sisäelinten ympäristä rasvaa kertyy kroppaan, vaikka treenais kuinka kovaa. En silti mitenkään usko siihen, että jos treenaa pari kertaa viikossa, että palautusjuomilla ja protskujauheilla saisi kummemmin hyötyä aikaiseksi esimerkiksi lenkkeilyyn.

Itse ostan joskus palautusjuoman treenin jälkeen silloin, kun on vetänyt pitkän työpäivän jälkeen salitreenin ja tietää, että pitää mennä kotiin tekemään ruokaa ja sen valmistumiseen menee pitkä aika. Tuolloin ostan sen vain täyttävänä pikaratkaisuna, joka on fiksumpi, kuin joku hampurilainen samassa tilanteessa. Palautusjuomana paljon fiksumpaa hinnallisesti ja revintoarvollisesti olisi kotona palatessaan juoda vaikka lasillinen punaista maitoa, johon itse sekoittelee tarvitsemiansa aineksia maun mukaan. Mä saatan itse laittaa mukaan jauhettua spirulinalevää, macaa, chiansiemeniä ja vaikka tyrnimarjoja. Jo pelkkä punainen maito itsessään on fiksu juotava treenin jälkeen ja nuo muut lisättävät ainekset ovat enemmänkin henkimaailman juttuja - suurimmaksi osaksi lumetta, mutta tuovat hyvän fiiliksen niiden nauttimisen jälkeen.

Yksi asia, joka on tullut huomattua enemmän treenatessa jo vuosien aikana on, että ruokavalio vaikuttaa palautumiseen. Se vaikuttaa sekä ihan ravintoarvojen takia, että henkisesti. Kun on syönyt huonosti, voi lihakset olla jumissa kohtuuttoman pitkään tai liiallisesta roskaruoasta tulee myös kohtuuttoman tukkoinen olo. Haluan tehdä ruokavalinnat niin, ettei niissä mennä liian ääripäähän missään vaiheessa, vaan hyödynnetään hyvä terveellisiä juttuja sieltä täältä. Lueskelemme paljon muutenkin ruoasta ja terveellisyysaspekti tulee siinä luonnollisesti mukana. Yksi neuvo, jolla vähemmän kokkaava voi muuttaa ruokavaliotaan terveemmäksi on valita vaikka jonkun maan keittiö, joka itsessään on terveellinen. Esimerkiksi kiinalainen, korealainen tai marokkolainen keittiö ovat maukkaita ja niissä on aika vähän super-epäterveitä annoksia. Sitten kun niitä vielä tweekkaa terveellisemmäksi, niin saadaan hyvät ravintoarvot yhdstettyä maukkaiden makujen kanssa.

Terveellisen ruoan ongelma on yleensä se, että se maistuu vehkeeltä. Siinä mennään liian pitkälle. Pelkkää vihreää tai vaikka hiilarit pois. Ei kompromisseja. Terveellinen otetaan liian kirjaimellisesti ja se saa ihmiset vieraantumaan siitä. Pitää nähdä vaivaa tuoda terveellisyys ja rikkaat maut yhteen. Se ei aina onnistu voin ja perunamuusintäyteisessä pohjoismaalaisessa keittiössä ja siksi suosittelin noita muita keittiöitä. Sieltä kun kaivaa tietoa netistä ja kehittelee pidemmälle.

Terveysaspekti on tullut melkein automaattisesti mukaan tähän kaikkeen. Juoksulehtiä lukiessa on vaan osunut silmään erilaisia "superfood for runners"-juttuja. Siellä on paljon roskaa, mutta muutamat ruokajutut ovat tarttuneet mukaan. Esimerkiksi uunibataatit ovat todella hyviä hiilarilähteitä, niissä on paljon c-vitamiinia ja kivennäisaineita. Sen lisäksi ne ovat hyviä. Toinen hyvä esimerkki on erilaiset pavut ja linssit, joita käytetään monesti esimerkiksi lihan korvikkeena. Pavut ja linssit ovat tasaisia energialähteitä, joten niistä ei tule samanlainen energiapiikki ja raskas olo, kuin lihasta. Vaikka en lihaa jätttäisi pois, niin sen vähentäminen ei haittaa ketään. Munat ovat myös yksi tärkeimmistä kulmakivistä ruokavaliossa, kun keho on koetuksella. Nuo luonnon omat ravintopommit ovat halpoja ja kun ne keittää oikein ja siivuttaa vaikka oikein voisen paahdetun ruispuikulan päälle ja laittaa päälle vaikka matjessillin, niin meillä on oma täydellinen starttipaketti päivään. Suomalainen smørrebrød.

Treenimäärien lisääntyessä yksinkertaisin tapa tuoda lisää potkua lihaksiin on tuoda ruokaan mukaan lisää hiilihydraatteja ja mitä enemmän niitä tunkee sisälleen, sitä tärkeämpää on miettiä missä muodossa ne tulee nauttineeksi. Prosessoitu vehnä kun ei oikein pidä mitään järkevää sisällään, voi sen korvata vaikka quinoalla tai vaikkapa ohralla. Sen lisäksi niitä bataatteja ja kurpitsaa on helppo laittaa perunan sijaan ja kun ne maustaa oikein, niin maku on jopa parempi suurimmassa osassa ruoista.

Tuplajuustohampurilainen slloin tällöin on taas oma heikkouteni. Se vaan palkitsee ja antaa paussin liiallisesta intoilusta. Se on varmaankin yhtä tärkeää pitää välillä taukoa kaikesta mikä on hyväksi, kuin sen ylläpitäminenkin. Kuten aikaisemmin sanoin, ei pidä päästää hommaa neuroottiselle tasolle, vaan pitää homma sellaisena, että tekemistä jaksaa pitää yllä pidempäänkin. Ei juokseminen ole dieetti, vaan toivottavasti uusi elämäntapa ja persoonallisuus.

Omalta osaltani kuitenkin tärkein muutos energiatasojen nostamiseksi on ollut stoppi alkoholin, nikotiinin ja kahvin osalta. Ne ovat keinotekoisia piristeitä, joilla saa hetkellisen buustin, mutta jälkivaikutukset saavat ne miinuksen puolelle. Kun olen jonkun urheilun kanssa tosissaan, jää alkoholi pois. Mielestäni yksi kunnon ilta ulkona voi romuttaa viikkojen treenien tuoman kehityksen ja viedä takaisin lähtöpisteeseen. Tietenkään se ei ole absoluuttinen totuus, mutta olen pitäytynyt tässä. Kahvi taas kuivattaa ja muodostaa kofeiinikoukun. Lopulta energiatasot vaativat kahvia ja ilman sitä ne menevät pohjiin. Olen korvannut kahvin teellä ja olo on ollut tosi paljon kevyempi ja energisempi. Väitän, että kunnon matétee tai valkoinen tee antavat kovemman buustin, kuin kahvi, eivätkä närästä kolmen kupin jälkeen. En ole juurikaan tupakoinut ja nuuskakin on kulunut aika harvakseltaan. Sen pois jättäminen on ollut näistä kolmesta helpointa.

Juokseminen antaa enemmän kuin ottaa. Pitää terveenä ja laukaisee stressiä. Haluan siksi tehdä sitä parhaista lähtökohdista ja näinollen haluan jättää huonot tavat nurkkaan ja juosta täysillä.

Päivän biisin tarjoaa War On Drugs. 2010-luvun ehkä paras rockbändi. Soundi on kultainen ja meno mielettömän laadukasta.

Päivä 5 - taustaa siitä, miten aloin juosta poluilla.

Uusi herääminen liikuntaan muutaman vuoden jälkeen alkoi sillä, että päätin lähteä työkaverini Juliuksen seuraksi salille vuosien sitkuttelun jälkeen. Piti odottaa, että kuut ja tähdet taivaalla ovat linjassa keskenään, että sen homman pystyi aloittamaan. Kilot puskivst päälle ja kaikki urheilun aloittaminen päättyi nuhaflunssaan, tai Mehiläisen laiskuudessaan lanseeraamaan "määrittämättömään ylähengitystien infektioon". Ylipaino ja flunssat ruokkivat toinen toistaan ilkeään kierteeseen. Sali oli kuin olikin se oikea tapa palata urheilun pariin. Sykkeiden pysyessä matalalla pystyi tekemään omissa ohjaksissa pysyvän treenikokonaisuuden, jossa lihaksia kasvattamalla myös paino saatiin putoamaan nopeasti 15 kiloa nykyiselle tasolle.

Sali on ihan kiva, varsinkin kun siihen yhdistää mukaan kovia intervallijuoksuja matolla tai spinningin, mutta itsessään en kuitenkaan pidä salia minään urheiluna, vaan estetisoijana ja tukitoimena muulle urheilulle. En ole koskaan tehnyt sitä kasvattaakseni hienoja haubereita tai hommatakseni six-packkia. Enkä ole tehnyt sitä mitatakseni penkkienkkaa. Kaikki nämä myös varmaan siitä syystä, etten pärjää tällaisissa jutuissa. Iän myötä sitä huomaa, että millaisissa hommissa kannattaa satsata ja mitkä asiat jättää oman onnen nojaan. Kevään jälkeen kunto alkoi jo olla sen verran hyvä, että futiksen peluu firman joukkueessa onnistui ilman suurempia oksennuskohtauksia ja spinning-tuntien jälkeen myös lenkkeily alkoi maistua eri tavalla. Polvet kestivät 10 kilometrin lenkkejä ja se alkoi tuntumaan pikkuhiljaa ihan kivalta.

Vuoden 2013 alusta seurasin vähän ihmeissäni nykyisten ja entisten kollegoiden hurahtamista polkujuoksuun. Niko, Eetu ja Timo alkoivat postata kuvia metsälenkeistä ja töissä alkoi kuulua ylistyspuheita polkujuoksusta koko ajan. Tätä kuunnellessa keksittiin kollegan, Juhon aivoituksena laittaa syyskuussa 2013 vedonlyönti pystyyn siitä, että 200 eurosta vetoa, että kumpi vetä Nuuksio Classicin seuraavana vuonna. Ei tainnut Juho tietää, että millainen omistautuja mä olen kun sille päälle satun. Tartuin vetoon ja varmaan samana päivänä tilasin ensimmäiset Salomonin maastopopot. En tiedä mallia, mutta ne oli Runner's Worldin palkitsemat popot, jotka oli ns. cross-overit, eli niillä pystyi vetämään sekä asvaltilla, että maastossa. Eivätkä ne maksaneet kauheasti, noin 90 euroa. En silloin tullut ajatelleeksi, että tämä on yksi turhimmista ostoksista. Kengät eivät pitäneet maastossa, eivätkä rullanneet asvaltilla tai hiekkateillä. Sain niistä ainoastaan kipeät holvikaaret ja paskan maun suuhun.

Tuli sitä vedettyä neitsytkilpailukin jo lokakuun alussa. Kyseessä oli Nouxtreme, jossa ekaa kertaa hätkähdin siitä, että mitä polkujuoksijalta vaaditaan fyysisesti. Reitti veteli oikein huolella soiden läpi, jättimäisen kallioiden huipulle, kinttupolkujen halki ja lopussa Swinghillin laskettelumäen huipulle. Mäki oli niin jyrkkä, että edes pysähtyminen ja kumaraan asettuminen ei auttanut, vaan hengityksen tasaamiseen tarvittiin kääntyminen selin mäkeä vasten. Mäen päällä sitä tuli mietittyä että mihin hemmettiin sitä on tullut lupauduttua?! Kisan jälkeisen todella tuskaisen olon ja vaikean bussimatkan jälkeen pois Nuuksiosta vetäisin appivanhempien luo Lauttasaareen suoraan kuumaan kylpyyn, jonka jälkeisen raukean olon ja massiivisen ruoka-annoksen jälkeen sitä mietti, että ehkä tää onkin ihan siedettävää. Lihaskivut olivat kliseiset polkujuoksun aloittajalle. Keskivartalo oli ihan paskana, kun lantion ja kyljen lihakset olivat käyneet ylikierroksilla muuttuvien juoksiasentojen kanssa koko homma tuntui jotenkin loogisemmalta, kuin iänikuiset tappavan tylsät kilometrit etelä-Helsingin rannoilla.

Pian ensimmäisen lenkin jälkeen sitä tulikin käytyä ensimmäisen kerran Jätemäellä tamppaamassa autonrenkaita ja kulutuselektroniikkaa jalkojen alla Vaarojen Maratonille treenaavan kollegan, Nikon kanssa. Tuolloin näin myös tulevat kenkäni Salomon Sense Ultrat käytössä. Nämä tulikin sitten hankittua pian tämän jälkeen todettuani, että ensimmäiset kengät olivat sudet. Kalliiden kenkiä ostamisen jälkeen syntyikin ihan erilainen halua treenata. Silloin alkoi olla sohjoista ja liukasta, joten suurin osa lenkeistä tuli tehtyä etelä-Helsingin rantareitillä, mutta niin, että reitille tuli mukaan kaikki isoimmat kukkulat, mitä matkan varrelle osui. Näiden on jälkikäteen kiittäminen siitä, että isoksi mieheksi mulla on nykyään kohtuullisen kova tahti mäillä.

Lumen tullessa maahan joulun jälkeen tulikin vedettyä ensimmäinen lumilenkki ja ensimmäinen lenkki nykyisen uskollisimman lenkkikaverin Kristian Kurikan kanssa. Ollaan 10-15 kilsan lenkeillä melko saman vauhtisia ja tällainen on tosi hyvää kiritystä, varsinkin kun juostessa on aina vähän kilpailuhenkeä. Joulun jälkeen lumilla juokseminen oli jäänyt vähän vähäiseksi ja mukaan oli tullut säännölliset futistreenit ja futsalmatsit, joilla juoksukuntoa tuli kohotettua ihan mukiinmenevästi, jotta keväällä saikin sitten otettua enemmän irti.

Lumien sulettua mukaan tulikin vähän kunnianhimoisempi treeni. Ensin Helsinki City Race-puolimaratonia varten, joka oli ihan perseestä. Kisa meni vähän päälle kahden tunnin ja tuntui lopussa ihan helvetiltä, kun elimistö ja jalat olivat leikanneet kiinni ja viimeisen kolmen kilometrin aikana mistään ei tullut mitään. Pelkäsin, että tuolla suorittamisella Nuuksio Classic tulee olemaan kaukainen haave. Tosin 21 kilometriä oli pisin lenkki siihen mennessä ja hetken haavojen nuoleskelun jälkeen sitä alkoikin uskaltaa ottaa ensimmäisiä pitkiä lenkkejä Keskuspuistossa.

Aloin vedellä puistoa ominpäin iphonen kartta välillä esillä kohti Paloheinää etsien välissä oikeita paikkoja ylittää maantiet ja rautatiet. Välillä kalliolla putkahti naaman eteen alastomia miehiä miesrakkauden touhuissaan ja välillä varttuneita naisia ottamassa aurinkoa sinne, minne aurinko ei useammin paista. Näiden alkukevennysten jälkeen pääsikin melko nopeasti omiin oloihin keskelle Suomen yhtä parasta lenkkimaastoa. Keskuspuistosta löytyy mielettömän hyvin kovia nousuja ja vaikeita polkuja kun jaksaa vähän etsiä. Parin - kolmen lenkin jälkeen aloin jo muistaa hyviä sujuvia reittejä, joiden avulla pystyin vetämään 90-prosenttisesti poluilla Paloheinään asti, jossa vetäisin muutaman mäkivedon ja sen jälkeen joko haisin bussissa tai juoksin takaisin. Takaisin juosten lenkkien pituudeksi tulikin jo se noin 20 kilometriä, joka oli ihan oiva pituus sunnuntain pitkälle lenkille.

Tästä päästäänkin päivän loppukaneettiin. Mielestäni minusta tuli polkujuoksija sen jälkeen, kun pystyin vetämään sujuvan 20 kilometrin lenkin Keskuspuiston poluilla. Tämän jälkeen kaikenlaiset yhteislenkit ja kimppalenkit ovat olleet mahdollisia ja kehitys nykyiseksi ultratreenaajaksi todella lähti käyntiin. Siihen meni 9 kuukautta ja haluankin muistuttaa kaikille keltanokille, ettei se heti lähde pakosti liikkeelle, mutta tässä hiljaa hyvä tulee, sillä muuten olet helposti telakalla jalat paskana.

Ainiin, ostin tänään juoksukirjallisuutta Ad Libriksen nettikaupasta. Kannattaa tsekata se, kun joku kirja tuntuu löytyvän vain Amazonista. Ad Libriksella on todella laaja valikoima ja sieltä löytyi kirjat ilman poskettomia postikuluja ihan Suomalaiselta toimijalta. Ostin siis Running With Buffaloesin, Beyond the Marathon: The Grand Slam of Trail Ultrarunningin ja Hal Koerner's Field Guide to Ultrarunningin. Ajattelin kertoa näistä sitten kun olen saanut ne luettua. Toivottavasti ehtivät perille vaikka kahden viikon joululomaksi, jotta pääsee vähän ahmimaan ja omaksumaan.

Päivän biisi olkoon Richard Hawleyn Tonight The Streets Are Ours. Ei vaan kovempaa post-britpop biisiä keksi tähän hätään.