sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

15.3 ...olipa kerran täydellinen pitkis.


Monesti näkee ihmisten blogeissa ripityksiä erilaisista vammoista ja surkeista olosuhteista, mutta nyt ajattelin toimia toisin. Tänään lenkki Kristianin kanssa oli parasta mahdollista treeniä! Ehkä sitä raataa surkeissa oloissa pitkin talvea, jotta sitten kun olosuhteet on täydelliset, se alkel kulkee olosuhteiden suomalla tavalla.

Erinäisten säätämisten jälkeen lenkki siirtyikin tänään puolenpäivän tienoilta kolmen maihin, joka ei yllättäen tarkoittanutkaan, että aurinko olisi ehtinyt laskemaan. Vetäisin nopean alkupätkän Hakaniemeen, josta koukkasin hakemaan Kristianin mukaan. Siitä vedettiin Hakaniemen rantaa (kukaan ei halunnut tai tarjonnut salmiakkia). Siellä ihmiset veteli tuoppeja ihan peilityynellä Birgitan terassilla. Kevät on tosiaan täällä. Rannan jälkeen vetäistiin raiteiden yli stadikan ohi ensimmäisille kallioille. Niille, joissa teinit aina kännää isojen stadionkeikkojen aikaan ja koittaa kurkkia sisään.

Nopeasti tuli huomattua, että kalliot on kuivat ja auringon lämpö säteilee niistä ja lämmittää sopivasti. Tästä intoutuneena alettiin ottaa enemmän kontaktia kallioihin Nordenskiöldintien toisella puolella ratsastuskentän jälkeen. Sieltä suoraan nakukallioille ja siitä eteenpäin paahtaen niin lujaa kuin keuhkoista päästiin poukkoillen puolelta toiselle etsien vaikeinta reittiä eteenpäin. Aina välillä päädyttiin hiekkateille, jossa otettiin iisisti hetken ja etsittiin uusi kallioinen reitti, jossa pääsi paahtamaan täysillä.

Koko homma sinänsä ei varmasti täyttänyt perinteisen pitkiksen ominaisvaatimuksia, mutta mitä sitten? Kilometrejä tuli ihan kohtuullisesti, mulle 15-20. En päässyt katsomaan kun en ollutkaan laittanut Suunto Ambittia päälle, mutta ihan sama. Joskus pitää vaan mennä just niin kuin fiilis heittelee, varsinkin kun se tarkoitti täysiä kaikki mäet kilpaa toista vastaan ja vähän iisimmin tasaisilla siirtymäpätkillä.

Välissä tuli otettua muutama 40 metrin spurttikisa loivaan ylämäkeen ja vakuutuin taas siitä, että mun lihakset taitaa lämmetä vasta n. 10 kilometrin jälkeen, sillä vedot menivät loistavasti ja sellainen sisäinen käsijarru oli tiessään. Sain polvet nousemaan juostessa ja kuovin omaan tasoon nähden ihan hyvin voimaa hiekkatiestä. Dieselmies pitäis varmaan olla blogin uusi nimi joskus sen jälkeen kun mahdollisesti Pallaksen kisa on suoritettu. Sen verran kun oon hidas lämpeämään.

Sellaisen viiden kilometrin häröilyn jälkeen vedeltiin sitten stadikan viertä takaisin töölönlahdelle ja vedettiin suunnilleen täysiä se Töölönlahden mäki raidesillalle. Tuossa pätkässä erityisen hyvältä tuntui, että sain siinä viimesellä jyrkällä pätkällä ennen siltaa jonkun ihmevaihteeb päälle ja kiskoin aika kovaa ylös, Kristianin ohi. Viimeinen huipentuma hyvälle lenkille, uusi vaihde, joka on varmaan perua viimeisen kahden viikon neljälle tunnille spinningiä tai jotain..

Tuosta sitten vielä viimeiset n. 4 kilsaa kotiin, pitkä suihku, kanacurrya ja vähän roskaruokaa + Football Manageria. Huomenna mä olen varma, että työviikko alkaa ihan hemmetin energisenä. Oon pidempään miettinyt, että miten mä olen jaksanut arkea ilman näitä voimaannuttavia treenijaksoja. Saan ihan mielettömästi uutta virtaa näistä ja ainoo miinuspuoli tuntuu olevan vähemmän aikaa surkeiden tv-sarjojen parissa + että mun varpaankynnet on aika hemmetin karun näköiset.

Päivän biisinä Santanan Oye Como Va, joka soi Chef-elokuvan loppubiisinä. Kannattaa katsoa se leffa. Yllättävän hyvä feelgood-movie.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti